Mukavan yhteisen illan ja kauniin hartaushetken jälkeen hiljaisuus alkoi vasta klo 24 jälkeen. Tyttöjen huoneista kuului niiskutusta ja kyynelehtimistä, kun taas poikien huoneesta pyllisteltiin lämpimin ajatuksin ja esitettiin varjokuvana päivällä opittua Thriller-zumbaa, jonka harjoittelu toki lämmitti itse zumbaohjaajan mieltä.
Kello lähenee kahta ja vaivuin käytävällä horrokseen. En enää tiedä, kuuluvatko pienet äänet päästäni vai huoneista. Kuulin esimerkiksi päivystäjän pillin hiljaisen vihellyksen (kts. Titanic), johon heräsin. Päässä taitaa viirata jo pahasti.
Huomenna pitäisi vielä jaksaa herätä klo 8 aamiaiselle, säestämään aamujumalanpalvelus ja vetämään aamujumppa. Kun pääsen huomenna päivällä kotiin, aion nukkua maanantaiaamuun asti.
Vaikka on kivaa päästä kotiin, (tosin vain yhdeksi kokonaiseksi päiväksi, sillä lähden Egyptiin), tulee leiriä ja erityisesti upean reippaita leiriläisiä varmasti ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti