Puhe Korson kirkossa konfirmaatiossa 7.7.2012

Hei kaikki, 

toivottavasti teillä oli kivat rippijuhlat vielä kotonaki. Osan juhliin päästiinkin piipahtamaan. Ajattelin laittaa tähän vielä tuon kirkossa pidetyn puheen, jos eilen oli vaikka vaikea kuunnella tai haluaa myöhemminkin vielä muistella konfispäivää. Kaikkea hyvää teille ja teidän perheille! t. Minna

Hyvät vanhemmat, kummit, sukulaiset ja ystävät! Tämä on tärkeä päivä myös teille, teidän nuorenne ottaa askeleen kohti aikuisuutta. Te muistatte varmasti hyvin sen päivän kun hän syntyi ja päivän jolloin hänet kastettiin. Rippikoulussa hän on nyt saanut kasteeseen liittyvää opetusta ja tänään hänet konfirmoidaan, eli hän saa vahvistuksen.

Ehkä teistä voi tuntua, että se aika kasteesta konfirmaatioon on kulkenut nopeasti ja siihen on varmasti sisältynyt paljon tapahtumia, sellaista, mistä te ette ikipäivänä olisi osanneet edes kuvitella.

Hyvät nuoret. Meillä on takana yhteistä matkaa paljon vähemmän kun teillä ja teidän vanhemmilla ja teillä ja Jumalalla.

Matkasi alussa, kastetilaisuudessasi  sinulle annettiin tällainen kastekynttilä. Jos sinulla vielä on tämä kynttilä tallessa, ota se tänään rippijuhlassasi esille, sytytä se ja kun katsot sitä liekkiä muista Jeesuksen sanat: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo” (Joh. 8:12)

Huomenna on kirkkovuodessa apostolien ja opetuslapsien päivä. Kasteessa Jumala ottaa meidät omiksi lapsikseen ja siitä se matkamme kristittynä alkaa  Jumalaa voi hyvällä syyllä kutsua Suureksi Matkanjohtajaksemme. Rippikoulussa te nuoret olette kuulleet ja saaneet opetusta, mitä on olla Jeesuksen opetuslapsi tänä aikana ja millainen Suuri Matkanjohtaja meillä on koko elämäämme ajatellen.

Rippileiri ja koko puolivuotinen rippikoulu on pieni matka keskellä isoa elämänmatkaa. Moni teistä kirjoitti leirin viimeisenä päivänä kirjeissään vanhemmille kiitoksen siitä, että vanhemmat olivat puoliksi pakottaneet leirille.  Monet teistä kirjoittivat, että rippikoulu on ollut ajatuksia herättävä, mukava ja liikuttava, jopa elämän parhaaksi viikoksi kehuitte rippikoulun leiriosuutta. Olitte saaneet uusia ystäviä ja vanhat tututkin osoittautuivat leirillä mukavammiksi kuin koulussa.

Monenlaista me ehdimmekin yhdessä kokea ja pohtia. Muun muassa sitä, mikä on oikein ja väärin, miten usko näkyy elämässä ja miten toisia tulisi täällä kohdella. Meidän leirin yksi omaleimaisuus oli siinä, että samaan aikaan Kuntokalliossa oli myös kehitysvammaisten nuorten leiri. Opettelimme erilaisuuden ymmärtämistä ja kunnioittamista toistemme ja myös tämän vierusleirin osallistujien kanssa. Hienosti te otitte huomioon nämä kehitysvammaiset, emmekä me rippileirin ohjaajat ainakaan kuulleet kenenkään teidän naureskelevan tai pilkanneen tämän toisen leirin tai oman leirimme osallistujia. Kiusaamista te piditte kaikki pahana asiana, jossa ette haluaisi olla mukana.

Lähimmäisenrakkautta harjoittelimme yhdessä ja sitä harjoittelemista  tapahtui myös  isosten näyttelemissä rooliharjoituksissa diakoniarasteilla, rasteilla oli myös mukana tänään täällä kirkossakin mukana oleva Miika sydänkoneensa kanssa. Hienoa Miika, että tulit leirillemme kertomaan sairaudestasi ja toisaalta uskostasi, joka antaa sinulle suunnan ja voimia.

Tulevaisuus tuo teille konfirmoitavat nuoret vastaan  monenlaisia tilanteita ja monenlaisia ihmisiä,  joissa ei aina etukäteen tiedä, mikä on oikea ratkaisu, miten pitäisi suhtautua tai olla.

Ja olen myös varma, että jonakin päivänä tarvitset itsekin apua. Elämän yksi tarkoitus on antaa apua ja ottaa sitä vastaan. Siitä meille kertoo Suuren Matkanjohtajamme toimittama matkaopas, Raamattu. ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te täytätte Kristuksen lain”. todisti teistä eräs suullisessa loppukokeessa, niin että se ainakin minulle jäi oikein soimaan mieleen. Se on juuri näin. Sekä avun antaminen että avun vastaanottaminen ovat yllättävän vaikeita taitoja. Niihin tarvitaan rohkeutta ja luottamusta.  Jos nämä taidot  luonnistuisivat meiltä ihmisiltä helposti, ei Jeesuksenkaan olisi tarvinnut tästä aiheesta edes opettaa. Toisen auttamista ja toisaalta avun vastaanottamista täytyy oikeasti harjoitella.

Elämän tienristeyksissä ja etenkin vaikeuksissa korostuu

se, että kunpa olisi joku johon turvata. Kunpa joku auttaisi eteenpäin ja kertoisi mitä pitäisi tehdä.

Suuri matkanjohtajamme ei ole jättänyt meitä tänne silmät kiinni kulkemaan ja törmäilemään. Tässä matkaoppaassa Hän lupaa olla kanssamme joka päivä.   Ja Hän kertoo siellä olevansa meille tie, totuus ja elämä.  

Jos me kuljemme valossa Jeesuksen opetuslapsina, me emme kulje sokeina tai silmät sidottuina. Joskus uskovaisista sanotaan, että me kuljemme jotenkin laput silmillä. Mutta elävä usko kyllä avaa enemmänkin silmiä kuin sulkee.

Ensinnäkin usko avaa silmät lähimmäisen hädälle. Usko ja kanssamatkustajan parhaaksi toimiminen kuuluvat yhteen. Mutta  uskon silmin me voimme katsoa rehellisesti itseämme peiliin myös silloin kun olemme toimineet väärin.

Ja kun emme osaa auttaa tai pelkäämme auttaa toisiamme saamme tunnustaa senkin Suurelle Matkanjohtajallemme. Hän antaa kyllä anteeksi, jos sydämestämme kadumme ja antaa itse voimia eteenpäin. Matkanjohtaja tarjoaa meille nimittäin mysteeristä matkaevästä.  Sitä evästä on tarjolla joka sunnuntai täällä Korson kirkossa messussa. Ja siinä voima-ateriassa ,ehtoollisessa Jumala on läsnä tänäänkin ja kutsuu meitä jokaista yhä syvempään yhteyteen.

Usko avaa siis silmät toisen hädälle, mutta ehkä vieläkin merkityksellisempää on se, että usko avaa silmät Jumalan  todellisuudelle, sille maailmalle, jota ei tavallisilla silmillä voi nähdä. Usko avaa silmämme sille, mihin me lopulta olemme matkalla..  Silloin kun sinut kastettiin, taivasmatkasi alkoi. Jumala otti sinut seuraansa  ja oli maksanut  perillepääsysi jo ennakkoon. Saat matkustaa ilmaiseksi perille asti.

Päivän evankeliumitekstissä Jeesus kutsuu joukkoonsa opetuslapset olemaan hänen kanssaan ja lähettää heidät sitten kertomaan kaikesta siitä, mitä he ovat Jeesuksen kanssa nähneet ja kokeneet.

Sama juttu teidänkin kanssa. Ehkä saat kutsun kummin tärkeään tehtävään tai pääset vielä jonain päivänä olemaan isosena rippileirillä samoin kuin tämän liikuntarippileirin isoset Kia, Reetta, Eino, Tommi ja Sanni ovat olleet sinulle tärkeinä matkakumppaneina.

Rauhan Jumala  antakoon teille kaikille viisautta  ja rohkeutta elää  täysillä ainutkertainen  elämänne. Vahvistakoon Hän teitä elämään Hänen ominaan, niin että Hänen valonsa saisi loistaa.

Kehotussanat:

Hyvät vanhemmat, kummit ja seurakuntalaiset.  Nämä nuoret tarvitsevat ihmisiä, jotka rukoilevat heidän puolestaan ja auttavat heitä kasvamaan kristittyinä.

Monissa nuorten kirjoittamissa kirjeissä vanhemmille välittyi se, kuinka te vanhemmat olette nuorillenne korvaamattoman tärkeitä ja myös esikuvia. Niin kuin eräs nuori kirjoitti isälleen: ”Vaikka välil riidellänki, niin oot mulle tärkee ja mun suurin erikuva”.

Olkaa edelleen näiden nuorten tukena ja auttakaa vahvistumaan myös uskossa. Jumala teitä siinä siunatkoon!